virtuaalitalli - a sim stable

Rajab Arabians on, kuten nimestäkin voi päätellä arabialaisia täysiverisiä kasvattava talli. Arabien lisäksi kasvatamme askellajipainotteisia national show hevosia. Pyrimme panostamaan jokaiseen hevoseemme ja tätä kautta myös kasvattien laatuun. Kilpailutoimintaa meillä ei juuri järjestetä, ainut toimintamuotonne on kasvatus.
Lyhyesti sanottuna Rajab sijaitsee Espanjassa, lähellä merenrantaa. Tontti on melko suuri, tilaa vievät erityisesti isot laitumet. Tiluksilta löytyy yksi 20 hevosen tallirakennus, suuri kenttä ja pyöröaitaus. Maastot ovat hyvät ja valinnan varaa on paljon, kunhan muistaa pysyä polulla ettei eksy.

Tallin sivujen rakentaminen alkoi toukokuussa 2009, eli olemme olleet melko vähän aikaa pystyssä. Idea Rajabin, tai tarkemmin sanottuna arabitallin perustamisesta oli pyörinyt päässäni jo pidemmän aikaa.

Heidi M. (VRL-0096, LVR)

- Viimeisin päivitys 26.08.2009
- Rajab julkaistiin virallisesti 27.06.2009
- Hevosia löytyy tällä hetkellä 19

Ulkoasun on tehnyt Conney, koodauksen Quinton