|
Virallinen nimi
|
Wizandart MIC
|
Painotus
|
Kenttäratsu
|
|
Lempinimi
|
Wiza
|
Koulutustaso
|
ko. VaA re. 160 cm
|
|
Rekisterinumero
|
VH-32507
|
Omistaja
|
nienna, Ferraro
|
|
Rotu & Sukupuoli
|
KWPN ruuna
|
Kasvattaja
|
Michael Deliwoy / Califoria
|
|
Säkäkorkeus
|
160 cm
|
Palkinnot
|
Ch-R, YLA3, ERJ-II
|
|
Syntymäaika
|
10.5.2007
|
|
Ikä
|
20 vuotta
|
|
|
KILPAILUKALENTERI
VALMENNUKSET
Wiza on jäänyt kilpailueläkkeelle kunnioitettavassa 17 vuoden iässä 12.6.2009.
LUONNEKUVAUS
Wiza on kun leikkisä pikkupoika jonka kanssa saa aina olla telmimässä. Ruuna rakastaa huomiota ja on erittäin kiltti luonteeltaan. Wizandart on erittäin hyväkäytöksinen tilanteessa kuin tilanteessa. Karsinassa sitä voi hoitaa ilmaan minkäänlaisia ongelmia, käytävällä alkaa usein vain turhia kuopimaan ja astelemaan. Wiza pitää hoivaamisesta ja lellimisestä. Wiza pitää lapsista, koska he rapsuttavat ja antavat herkkuja, mutta vaatii kuitenkin ratsastajltaan paljon. Satulavyötä kiristäessä usein pullistelee, eli tallissa kannattaa jättää satulavyöhön hieman ilmavaraa ja kiristää kunnolla vasta ulkona missä se ei enää jaksa pelleillä.
Wiza on vaikea ratsastaa, mutta sillä on aivan mahtavat liikkeet ja askeleet. Wiza on kevyt ratsastaa sillä se kuuntelee apuja tarkasti. Tämän herran kanssa paino- ja pohjeavut ovat ne kaikkein toimivimmat. Wizaa tulee ratsastaa eteenpäin istunnalla ja pohkeella, jos sitä näpäyttää raipalla niin tulee usein vain pukkia. Wizan kanssa e i edes kannata käyttää raippaa sillä se on erittäin eteenpäinpyrkivä. Usein sitä pitää enemmänkin pidätellä kuin ratsastaa eteenpäin. Pidätteitä tehdessäsi muista käyttää myös painoasi apuna, jos vedät vain ohjista niin mitään ei tapahdu. Esteillä ruuna on varsinainen tykki. Se on erittäin varovainen, joten maastoradalla sillä voi mennä lujaa. Wiza on hypännyt jopa 160 cm ratoja hyvällä menestyksellä. Kuljettajan pitää kuitenkin osata tuoda se oikein esteelle ja estettä lähestyessä painoavut ovat erittäin tärkeät. Pohkeet pitää myös muistaa pitää kiini tai muuten ruuna kieltää helposti.
Kilpailuissa ruuna keskittyy vain siihen omaan suoritukseensa. Silloin kun Wiza oli vielä ori se usein katseli vain leidien perään eikä keskittynyt omiin töihinsä. Ruunauksen myötä se on selvästi rauhoittunut. Wiza kuumuu helposti maastossa jos siellä on muita hevosia sen kanssa. Maastoradalla se pysyy kuitenkin käsissä vaikka ihan nivelilläkin kunhan kuljettajakin muistaa ratsastaa koko ajan eikä vain jää maskustamaan.
SUKUTAULU & SELVITYS
|
i. Well Done
kwpn, evm
|
ii. Cesam
kwpn, evm
|
iii. Silence HB
kwpn, evm
|
|
iie. Delegancia
kwpn, evm
|
|
ie. Sirocco
kwpn, evm
|
iei. Bonabettit Simba
kwpn, evm
|
|
iee. Moonlight Moomin
kwpn, evm
|
|
e. Mon Cherie
kwpn, evm
|
ei. Ullman
kwpn, evm
|
eii. Ultra-Man
kwpn, evm
|
|
eie. Springs Honor
kwpn, evm
|
|
ee. Sabikoza
kwpn, evm
|
eei. Berberos
kwpn, evm
|
|
eee. Sabinette
kwpn, evm
|
Wizan isä
Well Done on kilpaillut menestyksekkäästi kenttäratsuna, mutta on jo nyttemmin siirtynyt eläkkeelle. Orilta löytyy 4 laatuarvostelussa korkein pistein palkittua jälkeläistä ja sen hyvä rakenne on periytynyt jo monelle sukupolvelle. Johtuneeko tämä Well Done'n isän
Cesamin upeasta rakenteesta? Ainakin kyseinen ori on palkittu useasti rakenteestaan ja on se kenttääkin suhteellisen hyvin tuloksin kisannut, mutta vain nuoruudessaan. Cesam satutti itsensä pahasti suurissa USA'n kisoissa ja pitkänkään kuntoutuksen jälkeen siitä ei enää ole ollut hyppijäksi. Ori on kuitenkin vietellyt elämäänsä kotitilallaan astuen tammoja. Isänisä
Silence HB on estepainotteinen Hollanninpuoliverinen joka on kilpaillut esteitä aina 160 cm luokkiin ja MM kilpailuihin saakka.
Delegancia on kenttähevonen vailla vertaa, tammalla on palkintokaapissa MM hopeaa sekä pronssi. Vanhoilla päivillään rouva pääsi vielä jalostukäyttöön. Well Done'n äiti,
Sirocco sen sijaan on kisannut kenttää pitkään ja menestynytkin. Well Done on tamman ensimmäinen varsa ja loput varsoistaan se sai vasta eläkeiällään. Sirocco on kantakirjattu toisella palkinnolla ja sen jälkeläiset ovat menestyneet rakennearvosteluissa. Siroccon isä
Bonabettit Simba on musta kouluhevonen, joka on tullut yksi legendaarisimmista kouluoreista. Simba voitti urallaan yhden olympiakullan sekä kaksi hopeaa, mutta kuoli traagisessa tulipalossa olessaan vasta 13 vuotias. Isänisänemä
Moonlight Moomin on entinen ratsastuskouluhevonen, josta tulikin kenttähevonen omistajan huomatessaan sen kapasiteetti ja into esteille. Tamma ei oikein toiminut sileällä, ja kouluratsastus oli sen kanssa yhtä tuskaa, esteillä tamma oli kuitenkin aivan mahtava.
Wizan emä
Mon Cherie on rakenteensa puolesta tehty kenttäratsastukseen. Sen pää ei kuitenkaan kestä stressiä ja hankalia esteitä. Niinpä tamman kanssa on keskitytty rakenteen esittelyyn ja se onkin kantakirjattu ensimmäisellä palkinnolla. Myös sen varsat ovat saanet upeita tuloksia niin rakennearvosteluista kuin kisakentiltäkin. Mon Cherien isä,
Ullman on suvun musta lammas. Se on todella tempperamenttinen ja vaikea ori. Sen ratsukoulutus aloitettiin vasta 7 vuotiaana ja vielä kertaakaan kukaan ei ole tämän tumman oriin kanssa kisakentille uskaltautunut. Sen rakennekkaan ei päätä huimaa ja laatuarvosteluissa sitä ei ole edes käytetty. Ullman on kuitenkin astunut useita tammoja joiden varsoista on tullut nopeita ja sähäköitä esteenylittäjiä. Tämän tulisen orin isä,
Ultra-Man on menestynyt kenttähevonen joka on ottanut osaa muunmuassa arvostettuun Badminton kilpailuun. Ori oli todella kiltti ja helppo kaikissa tilanteissa ja sai urallaan paljon arvostusta. Emänisänemä
Springs Honor on kaunis näyttelytamma jolla on kilpailtu myös vähän esteitä. Tamma on kuitenkin niin sähäkkä ettei sen kanssa uskalla radalle kuin kokenut ratsastaja. Se yritettiin kantakirjata, muttei päässyt luonnetestiä läpi. Tammalla oli kuitenkin aivan täydellinen rakenne, siitä se sai täydet pisteet. Mon Cherien emä,
Sabikoza on kisannut lähinnä rataesteitä ja se on ollut monella nuorella ensimmäisenä kisaratsuna selvän päänsä vuoksi. Sabikoza ei ehkä tee huippuaikoja, mutta se on tehnyt lähes aina silti puhtaan ajan. Tamman muut varsat eivät ole erityisemmin menestyneet kisakentillä, mutta rakennearvosteluissa ovat sekä varsat, että tamma loistaneet! Sabikozan vanhemmat
Berberos ja
Sabinette ovat tuontihevosia Turkista. Kummastakaan ei ole paljoa tietoja, mutta molempia on käytetty jonkinverran jalostukseen ja saatu aikaan hyvärakenteisia ja selväpäisiä varsoja.
Sukuselvityksen on tehnyt Cian ja muokannut nienna
JÄLKELÄISET
Wizalta on ennen ruunamista otettu talteen 3 pakastetta, joista 2 on vielä käyttämättä.
s. 20.05.2009, t.
Breden Nence, e.
Danobetess, om.
Miitsu
KUULUMISIA
»
25.09.09 - Wiza on palkittu ERJ II palkinnolla! Ruuna sai erittäin hyvät pisteet: 20 + 35 + 20 + 16 + 0 + 4 + 15 = 110p.
»
07.08.09 - Wiza on saanut nyt olla jo muutaman kuukauden kilpilueläkkeellä ja se on sopeutunut tähän hyvin, enää ruuna ei huuda ulkona kun kaverit lähtevät kilpailuihin. Tallitytöt saavat ratsastaa Wizalla ja ainakin kahdesti viikossa Wiza käy kävelemässä hoitajansa Helenen kanssa maastossa ilman satulaa. Kävimme Wizandartin kanssa kesäkuussa yleislaatuarvostelussa ja Wiza pokkasi itselleen YLA3 palkinnon!
»
13.05.09 - Wiza on jo reilu 15 vuotta vanha ja jää pian kisaeläkkeelle. Ennen eläkkeelle jääntiä Wiza saa kuitenkin vielä piipahtaa ERJ ja YLA laatuarvosteluissa. Ruunahan on kerännyt hienolla urallaan jo 55 ERJ sijoitusta, joten herra on eläkkeensä kyllä ansainnut. Käymme kilpailemassa Ruotsissa vielä muutamat kenttäkisat Wizan kanssa ja tämän jälkeen herra saa nauttia vain elämästään täällä kotitallilla Saksassa, saas nähdä miten tämä kisakonkari suhtautuu kun ei enää pääsekkään mukaan kilpailuihin.
»
16.11.08 - Vautsi. Wiza olisi kilpailutuloksiensa ansiosta jo täysin valmis ERJ laatuarvosteluun sillä ruunapojulta löytyy 41 sijoitusta estekilpailuista. Nyt täytyy vain toivoa että laatikset alkaisivat pyöriä niin saataisiin herralle arvonimi.
»
28.11.08 - Wiza on siirtynyt tammojen Windyn ja Lulun kanssa uuteen tallin asumaan. Kotoisissa Yanblandin tiloilla meidän onkin hyvä lähteä treenaamaa kisakautta 2009 varten. Wizalla on ollut viimeaikoina ongelmia oikein lavan kanssa. Sen kanssa on nyt juostu klinikalla eikä mitään näkyvää vikaa näy missään. Hieronta sai ongelmat katoamaan ja omistajan kukkaron laihtumaan. Aloitamme Wizan kanssa kilpailukautemme Ruotsisa. Menemme muutaman kahden tähden luokan siellä alle ja katsomme miten hevonen pysyy kasassa.
»
27.11.08 - Kaikki kolme hevostani ovat saaneet viettää pientä talvilomaa kilpailuista. Olemme treeanneet seuraavaa kisakauttamme varten kotitallillamme Moondancessa. Aloitamme aktiivisen kenttäkilpailukauden taas tammikuussa. Wiza on entisen omistajansa kanssa kilpaillut todella paljon rataesteitä ja koulua, mutta ruunalla on vasta muutama startti kenttäkisoista takana. Olemme harjoitelleet erilaisia erikoisesteitä Wizandartin kanssa kotona. Ongelmanamme tuntuu olevan alashypyt. Muutamat kenttäkisamme ennen hevosten talvilomaa päättyväitkin maastossa siihen kun hevosta ei saanut alas banketeilta. Rankan harjoituksen jälkeen nekin sujuvat jo paremmin, mutta onneksi vielä on aikaa petrata tammikuuta varten.
»
29.9.08 - Wiza on sopeutunut uuteen talliinsa ja omistajaansa loistavasti. Herralle kuuluu pelkkää hyvää. Olemme ilmoittautuneet jo muutamiin este sekä kenttäkilpailuihin. Wiza menee varmaankin jossain vaiheessa erj ja yla laatikseen. Jos tarpeeksi kenttätuloksia saadaan kasaan niin myös kerj laatuarvostelu häämöttää edessäpäin. Suuret ovat siis tulevaisuudensuunnitelmat. Sukutaulu- ja selvitys ovat tulossa sivuille lähipäivinä.
Ulkoasu © JM 2009, do not copy!